perjantai 18. toukokuuta 2012

Luistimet ruosteessa

18.5.-12.
Lätkäsuhareitten fanittajat toiveajattelevat
huomista(19.5) Karjalan anastajan kaatamista?
Niin...Unohdamme yleensäkin realismin muodollisuuden
kun siihen on"Pieninkin" mahdollisuus..
(Ilman viimevuotista Granlundin veivinheittoa,
eivät ´sekalaiset Moran omineet ´nyt hilluisi))?!

Suomi On suuruus itsensä puolustamiseen
tarvittaessa(39-45)!!
Mutta itsetunnon kohentamiseen on nykyään pitkä matka,
vaikka sattuisimmekin onnistumaan ajoittain 
kumilätkän siirroissa: päädyistä päätyihin:

Kun lukee näitä Roskalehtiä:
Ilta-Sanomat--Ilta-Lehti,
Ja varsinkin  kaltaistensa urheilusivuja,
niin väkisinkin käy paineen luominen lukijan harteille kestämättömäksi taakaksi:
Lehtitoimittajat takaavat oivan hypen,
Urheiluruutu asiaintuntevasti paljastaa/Paljasti:
Tosin jälkijunasta lopputuloksen,
mikä ei vedonlyöjää lohduttanut!

Iloita voi toki edelleen ja jatkossa, mahdollisista/mahdottomista
urheilullisista kohokohdista,
mutten kohottaisi "niitä" muiden mielenkiinnon intressien yläpuolelle.
Esim:- Popkulttuurissa, saa sitä mitä halajaa.
Kirja/Elokuva/Musiikki/Tai Teatteri on jo valmiiksi kokoon kursittu tuote
joiden edesottamuksia ei joudu "Jälkikäteen" kärsien pähkäilemään!!
Eli sitä saa mitä tilaa.
((Valmiiksi punottu köynnös
on aina kuviteltua vankempi))
 Mr Bean27 18.5.2012.